Erkki Haapaniemi: Linkolan metsämarssi

Julkaisuvuosi 2002 ISBN 952-5083-14-4 Kustannusyhtiö Nastamuumio

117 mm x 182 mm, liimanidottu, 195 sivua.

LOPPUUNMYYTY

<takaisin Nastamuumion pääsivulle

Arvioita:

"Haapaniemi onnistuu kirjoittajantaitojensa ja monipuolisia aineksia tarjoavan aiheensa ansiosta pitämään lukijan mielenkiintoa yllä esittäessään oman näkökulmansa seitsemän vuoden takaisiin tapahtumiin"
Kirsi Komonen/Elonkehä

"Tarina on yhtä aikaa pamfletti metsäaktivismin oikeutuksesta, kertomus ulkomaankortin käytön ideasta, kevyt matkapäiväkirja kuin aktivismia sisältäpäin tarkasteleva filosofinen pohdintakin."
Jyri Makkonen/Seura

Kirjasta:

Suomen metsistä on luonnontilassa enää äärimmäisen vähän. Harvojakin jäljellä olevia vanhan metsän kaistaleita uhkaavat jatkuvasti hakkuut, milloin milläkin verukkeella. Tuntuu että metsätalousmaassa muu kuin taloudellinen suhtautuminen metsään on järjen loukkausta.

Pentti Linkola ja muutamat hänen kannattajansa kiersivät bussilla Keski-Euroopan yleisen mielipiteen puheilla toukokuussa 1995. He kertoivat Hampurin paperinostajille, Brysselin virkamiehille, Strasbourgin parlamentaarikoille ja Lontoon lehtimiehille pohjoisten havumetsien luonnosta. Koskemattoman metsän arvo on ehdoton, postmodernissa suuntansa ja keskuksensa kadottaneessa maailmassa.

Metsäkeskustelun on jatkuttava.

Tämä pieni kirja ei sisällä mitään keksittyä, paitsi ne tapahtumat joista se kertoo. Ne keksittiin ja
kehitettiin, jotta saatiin osoitetuksi mieltä. Ne kerrotaan täsmälleen siten kuin ne tapahtuivat, sen
jälkeen kun ne oli keksitty.

Paitsi valokuvamaisena raporttina, tarina toimii monella muullakin tavalla. Se on ainakin kaikkea
seuraavaa.

a) Aikalaiskritiikkiä. Tämä Esa Saarisen aikoinaan lanseeraama käsite tarkoittaa kulttuurifilosofin vakavaa suhtautumista oman aikansa pyrkimyksiin ja ihmisiin jotka niitä ajavat ja edustavat. Kuinka nykykaupunkilaiset toimivat ja muuttavat ihanteitaan teoiksi? Se paljastuu tilanteessa jossa mitään toimintamalleja ei ole. Kaikille mukana oleville on selvää, että ollaan puhumassa epäsuositun, monilla tahoilla kiihkeästi vihatun asian puolesta, vaikka itse pidetään sitä tärkeänä. Talouden ja julkisuuden mahdit ovat vastaan. Kuinka paine voidaan kestää?

b) Poliittinen pamfletti. Vihreä liike on vähitellen saanut Suomessa vaikutusvaltaa. Luonnonsuojeluaate on tullut yleiseen tietoisuuteen poliittisina vaatimuksina, oltuaan aikaisemmin lähinnä lintulautojen laittamiseen, maisemavalokuvaukseen ja kirjalliseen tunnelmointiin vertautuva porvarillinen harrastus. Mutta politisoituessaan vihreä liike on samalla joutunut ottamaan kantaa yhä useampiin sosiaalisiin ongelmiin, jotka ovat kaukana luonnonsuojelun varsinaisista tavoitteista. Talouskasvun kaikkialle ulottuva ihannointi uhkaa hämärtää vihreän ajattelun. Metsien monimuotoisuus ja alkuperäisyys ovat koetinkivi, ehto josta ei voida tinkiä. Niistä on muistutettava.

c) Psykologinen tutkielma. Mielenosoitusmatkalle lähtee kirjava joukko, nuoria ja vanhoja. Muutamat ovat kunnallisvaltuutettuja, poliitikkoja siis, muutamat luontoaktivisteja, jotkut luontoharrastajia. Tullaan eri puolilta Suomen maata. Miten kaikki voivat pelata yhteen hankalissa ja nopeasti vaihtuvissa tilanteissa? Syntyykö päätösten tekemiseen tarvittavia hierarkioita toisilleen ennalta tuntemattomien ja toisistaan riippumattomien, omapäisten ihmisten kesken? Mitä kukin tavoittelee? Mitä on valmis uhmaamaan, mitä allekirjoittamaan?

d) Kulttuurifilosofinen kannanotto. Sotien jälkeen Suomen kansa on suunnattomasti rikastunut. Olemme jo niin hyvällä ja runsaalla kulutustasolla, ainakin keskimäärin laskien, kuin kukaan voi järkevästi vaatia. Olemme maksaneet varakkuudestamme menettämällä järviemme puhtauden, metsiemme hiljaisuuden, kaupunkiemme ja kirkonkyliemme kauneuden, sosiaalisten suhteidemme tasapainon, maaseutumme elämänuskon. Eikö ole jo aika katsoa mitä on pelastettavissa? Suuren luonnon rippeet voivat toimia peilinä. Joka haluaa nähdä itsensä, kävelköön metsässä Fjällräven-reppuineen, kiikareineen, kännyköineen ja kameroineen, ja verratkoon tunnelmaansa Aleksis Kiven Metsän poikaan. Tarvitsemmeko enää mitään keinotodellisuuden lisäksi?

e) Aineistoa historiankirjoitukselle. Suurten aatteiden ja ristiriitojen kattavat kuvaukset kirjoitetaan kymmeniä vuosia tapahtumien jälkeen. Suomen talouskasvuhuuman historiaa ei ole vielä kirjoitettu; talvi- ja jatkosota ja jopa kansalaissota jo on. Emme tiedä koska edistyksen pysähtyminen, postmoderni tilanne ja luonnon arvon nousu muiden arvojen perustaksi saavat ilmauksensa politiikassa ja kansan tietoisuudessa. Emme voi tietää koska näiden muutosten historia kirjoitetaan. Tässä on kuitenkin yksi luku Apostolien tekoihin. Bussilla ja jalan, kaupungista kaupunkiin.

f) Henkilökuva. Pentti Linkola lienee kiistattomasti merkittävin niistä luonnonystävistä, jotka jo 50- ja 60-luvuilla huomasivat, mitä luonnollemme on tapahtumassa. Hän on kulkenut yhä pahemmin katkeroituen pirstoutuvissa metsissämme, tarkkaillen lintuja, laskien luonnonympäristöjen menetyksiä. Hän on kertonut havaintonsa julki ja esittänyt johtopäätöksensä. Häntä on kuunneltu, mutta hänen sanomastaan ei ole välitetty. Aika näyttää selvemmin ja selvemmin miten paha virhe se on ollut. Tällä matkalla näemme todenpuhujan vieraalla maalla, innokkaiden mutta häilyvien kannattajiensa keskellä.

g) Kertomus uskosta. Onko mahdollista pysäyttää ekokatastrofia? Eivätkö kaikki kansat halua rikastua, ja eivätkö kaikki hallitukset siksi tavoittele talouskasvua? Ja kun luonnonsuojelu on talouskasvun kanssa ehdottomassa ristiriidassa, eikö luonnonsuojelun vaatiminen ole toivotonta? Mikä on voimasuhde edistyksen pysäyttäjien ja kiihdyttäjien välillä? Yhden suhde miljoonaan? Mutta kun länsimainen elintaso ei kuitenkaan voi ulottua koskaan kaikkialle, eikö vastavoimia toisaalta ole jo nousemassa maailmankapitalismille? Taistelemme jättiläisiä vastaan, mutta niiden voimat ovat jo hiipumassa. Hyvää riittää Lännessäkin yhä harvemmille. On etsittävä uutta järkeä, vaikka menestyksen mahdollisuudet näyttävät mitättömiltä.