A. H. Sidgwick: Kävelyesseet

Alkuteos: Walking Essays (1912). Suomennos: Asmo Koste

Esseitä/2014, ISBN 978-952-5083-33-0, Kirjastoluokka 04

A5, 152 sivua, liimanidottu

Suositushinta 20 €.

<takaisin Nastamuumion pääsivulle

 

Takakansiteksti:

"... se tosiasia, johon nykymaailma on heräämässä, että autolla ajaminen on, jos ei oteta lukuun valssin tanssimista ja krokettia, yksi halveksittavimmista ihmisen toiminnoista."

"Koko klassisesta kirjallisuudesta on vaikea löytää edes yhtä esimerkkiä kävelystä kävelyn vuoksi, ilman jotain taka-ajatusta. Mikäli henkilö on ikuistettu historiaan kävelystä, se merkitsee vain, että hän käveli, jos taas romaaniin, tarkoittaa se, että kävelyllä on aikakauden ideoiden joukossa todellinen paikka."

A.H. Sidgwick tarjoaa tässä kirjassa esseet kävelystä ja keskustelusta, kävelystä ja musiikista, kävelystä ja urheilusta, kävelystä kanssakäymisen muotona, kävelystä kirjallisuudessa, kävelyvarusteista sekä yksin kävelystä.

Arvosteluja:

Kävelijän sulautuminen osaksi luonnon rytmiä tarkoittaa Sidgwickillle paljon muutakin kuin idyllistä luontokokemusta. Pikemminkin se merkitsee hänelle ylirationaalisuudessaan vieraantuneen kulttuurin vääjäämätöntä vastaimpulssia...

Kävelyksi ei Sidgwickille kelpaa mikä tahansa patikointi, flaneeraus ja tallustelu vaan ainoastaan vakava ja ennen kaikkea itsetarkoituksellinen matkan taittaminen. Kävelyä eri näkökulmista lähestyvät esseet pyrkivätkin selvittämään, mitä tosikäveleminen on ja ehkä ennen kaikkea mitä se ei ole: se ei ole rupattelun sivutuote, ei päämäärätietoista ennätysten tekemistä eikä ainakaan tarkkailevaa maleksimista...

Välittömän olemisen kuvauksena Sidgwickin teoksella on edelleen kiistaton arvonsa, jos kohta se saattaakin puhutella useimpia muussa kuin kävelyn kontekstissa...

Jos Sidgwickin konservatismin jättää omaan arvoonsa, voi hänen keskittyneisyyttä ja läsnäoloa peräänkuuluttavat ohjeensa antaa nykylukijallekin paljon. Sillä vapaudenkaipuu tuskin vanhenee koskaan: ”Urbaanin masennuksen synkimpinä hetkinä otan joskus esiin koirankorvaisen kartan ja unelmoin hetkisen avarammista päivistä ja ehkä sen välistä tippuu kuivunut ruohonkorsi muistuttaen, että joskus olin kukkuloiden vapaa mies ja lauloin Seitsemättä sinfoniaa Wetherlamin lampaille.”

Anna Tomi / Kiiltomato.net